Psykoterapeutti Veera Suominen

Olen pohjakoulutukseltani sairaanhoitaja AMK. Olen tehnyt 14-vuotisen uran psykiatrialla sairaalamaailmassa sairaanhoitajana ja osastonhoitajan varahenkilönä. Työskentelin psykoosien, oikeuspsykiatrisen hoitotyön, pitkäaikaisen kuntoutuksen ja syömishäiriöiden kanssa.


Valmistuin vuonna 2019 kognitiiviseksi psykoterapeutiksi Tampereen yliopistosta.

Olen täydentänyt osaamistani mm. sensomotorisella psykoterapialla (taso1) ja tunnekeskeisellä psykoterapialla.


Olen myös voimavarakeskeinen työnohjaaja. Voimavarakeskeisessä työnohjauksessa keskeisenä elementtinä on vahvistaa työntekijöiden toimijuutta. Työnohjauksessa voi parhaimmillaan löytyä uusia näkökulmia ja ajatuksia suhteessa omaan työhön.


Teen myös aloittavien pien- ja yksinyrittäjien yritysneuvontaa pienimuotoisesti. Autan ratkomaan käytännön ongelmia ja myös jalostamaan omia ideoita toteutukseen asti. Olet sitten aloittava psykoterapeutti, terveydenhoitoalan yrittäjäksi pyrkivä tai yrittäjyyttä aloittava, alasta riippumatta, ole rohkeasti yhteydessä niin katsotaan mitä voisimme saada yhdessä aikaan!



Vastaanottoni on täynnä. Tällä hetkellä paikkoja ei ole vapautumassa 6kk /16.10.2026

Työskentelen vain

suomen kielellä.

Tilani ovat esteelliset. Ne sijaitsevat toisessa kerroksessa ja tilaan ei ole hissiä. Talon eteen pystyy taksit lyhyesti pysähtymään ja jättämään tarvittaessa asiakkaan.