Aloitin helmikuussa 2024 opiskelemaan Voimavarakeskeiseksi työnohjaajaksi. Koulutus on toteutettu Hämeen kesäyliopiston ja Dialogicin yhteistyönä. Koulutus kesti 2,5 vuotta.

Minulla on ollut tähän asti oikeus tehdä yksilötyönohjauksia sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla työskentelevien kanssa. Koulutuksen myötä saan Suomen työnohjaajat ry:n pätevyyden työnohjaukseen ja voin tehdä työnohjauksia, niin yksilö kuin ryhmä, alasta riippumatta.

Työnohjaksella tarkoitetaan työskentelyä, jonka tarkoituksena on auttaa ihmisiä yhdessä etsimään vaihtoehtoisia näkökulmia ymmärtää ja olla suhteessa työhönsä. Työnohjauksen tarkoituksena on vahvistaa perustehtävän toteutumista ja auttaa löytämään tarkoituksenmukaisia tapoja ajatella ja toimia erilaisissa työhön liittyvissä tilanteissa.

Voimavarakeskeisessä työnohjauksen viitekehys koostuu sosiaalisesta konstruktionismista, dialogisuudesta, reflektiivisyydestä, narratiivisuudesta ja ratkaisukeskeisyydestä.


Työnohjaajana olen kuunteleva ja aktiivinen yhteisen äänen löytäjä. Näen, että jokaisella työryhmällä on omat vahvuutensa ja niiden vahvistaminen työnohjauksen keinoin on tärkeää. Pitkä kokemukseni psykiatrisesta kuntouksesta ja hoidosta tuo kontekstin ymmärrystä terveys- ja sosiaalipuolen työnohjauksiin. Työryhmissä toimimisessa eri toimialueilla on paljon samankaltaisuuksia ja itse olen työskennellyt hyvin monenlaisissa työtehtävissä ennen nykyisiä työtehtäviäni.

Jos yhtään mietityttää sopisinko työnohjaajaksenne työyhteisöönne tai auttaisiko työnohjaus työyhteisöänne, ole rohkeasti yhteydessä!